Vaalikahvilat ja lasten äänestyspiste toimivat Jokelassa

Jokelassa myös lasten äänet lasketaan!

Virallisena vaalipäivänä 9.4 järjestävät Lepolan- ja Pertun koulujen vanhempainyhdistyksen vaalikahvilat sekä Lepolan koulun että Jokela-talon äänestyspaikoilla.
Kahvilan yhteydessä on lapsille oma äänestyspiste.
Ensimmäinen vaalikahvila järjestettiin eduskuntavaalien yhteydessä Lepolan koululla. Yhdistysaktiivien verkostotapaamisessa toimintaa lähdettiin laajentamaan,  ja Pertun koulun vanhempainyhdistys innostui ideasta. Molemmissa äänestyspisteissä on käytössä sama ehdokaslista, ja vaalin tulos julkistetaan sekä Facebookissa Jokelalaisten ilmoitustaululla että Jokelan uutisissa.
Pohjimmaisena ajatuksena lasten vaaleissa on innostaa lapsia osallistumaan ja pohtimaan omia vaikuttamisen mahdollisuuksiaan. Lisäksi lasten asioita ajavat yhdistykset haluavat houkutella lapsiperheitä äänestämään, ja vaikuttamaan näin juuri heitä koskevaan päätöksentekoon.
Vaalikahvilat aukeavat klo 10 ja äänestyspisteet ovat käytössä äänestyspaikkojen sulkemiseen saakka.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *