Leikkipäivä Notkopuistossa 13.5.

Jokelassa vietetään 13.5. valtakunnallista Leikkipäivää. Leikkipäivän tarkoituksena on saada kaikenikäiset, niin lapset, aikuiset kuin ikääntyneemmätkin viettämään aikaa yhdessä rennosti leikkien. Maksuttomaan tapahtumaan ovat tervetulleita kaikki ikään katsomatta.

Päivän toiminta alkaa kello 14 musiikkileikeillä, joita ohjaa Tiia Raatikainen. Notkopuiston päiväkodin vanhemmat vetävät toiveleikkejä klo 14.30 alkaen. Taitosirkus tulee paikalle ja saa pienet ja isot oppimaan sirkustelua. JoPan partiolaiset tulevat pitämään suunnistusrasteja ja Kaukasten Voiman väellä on tarjolla vauhdikas vaparikisa. Tapahtuma päättyy klo 16.

Pientä välipalaa voi ostaa Jokelan MLL:n kahvilasta ja makkaraa voi ostaa Notkiksen vanhempainyhdistyksen grillistä.

Tapahtuman organisoi tänä vuonna MLL:n liikkareista tuttu Hanna Lehtimäki yhteistyössä paikallisten yhdistysten ja seurojen kanssa.

Lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan lapsella on oikeus lepoon ja vapaa-aikaan, hänen ikänsä mukaiseen leikkimiseen ja virkistystoimintaan sekä vapaaseen osallistumiseen kulttuurielämään ja taiteisiin (31. artikla). Lapsen oikeuksien sopimus on ollut Suomessa voimassa vuodesta 1991. Leikkipäivä-ohjelman taustalla on Koko Suomi leikkii -hanke.

Leikkipäivällä on myös kansainvälinen esikuva. Isossa-Britanniassa on toiminut jo 30 vuoden ajan Playday-ohjelma, johon voit tutustua täällä.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *